Puolalainen suunnittelutoimisto Interpap Sp.z.o.o. ja JP-Suunnittelu Oy, jotka kuuluvat Jaakko Pöyry Group –konserniin, on valittu Puolassa sijaitsevan Frantschac Swiecien PK5:n uusinnan pääsuunnittelijoiksi. Toimeksianto käsittää uusinnan kokonaissuunnittelun, hankintapalvelut, kustannusvalvonnan ja työmaavalvonnan. Sopimuksen arvo on noin 1,3 miljoonaa euroa.
Uusintahanke käynnistyy välittömästi ja uusittu PK5 ajetaan käyntiin vuoden 2001 toisella neljänneksellä.
Paperikoneen tuotantokapasiteetti nousee 50 000 tonnista noin 138 000 tonniin vuodessa ja tuotantokustannukset laskevat noin 25 prosenttia, kun sulfaattisellu korvataan aaltpahvijätteellä. Uusinnan jälkeen PK5 tuottaa kraftlaineria ja testlaineria. Kokonaisinvestointikustannus on noin 50 miljoonaa euroa.
Jaakko Pöyry Group osti Interpap Sp:n kesäkuussa 1999. Yhtiön hankinta on osa konsernin strategiaa, jonka mukaan Metsäteollisuus –liiketoimintaryhmä edelleen laajentaa maailmanlaajuista toimistoverkkoaan. Frantschachin uusintahanke on erityisen tärkeä, koska se on konsernin ensimmäinen merkittävä toimeksianto Puolassa Interpap Sp:n oston jälkeen.
Vuonna 1993 perustettu Interpap on Puolan johtava metsäteollisuuden suunnittelutoimisto. Interpap Sp. aikoo myös laajentaa toimintaansa Puolan kasvaville energiamarkkinoille. Interpap Sp:llä on noin 40 työntekijää.
JAAKKO PÖYRY GROUP OYJ
Erkki Pehu-Lehtonen
Teuvo Salminen